Lämpörikko
Lasin lämpörikko
Lasirakenne voi toimia moitteetta useita vuosia, mutta sitten yhtenä päivänä, kun olosuhteet ovat epäedulliset, lasi murtuu.
Auringon säteilyenergia on tärkein syy lasin lämpötilaeroihin ja siten lämpörikkoihin.
Kuuma auringonpaiste ja voimakas varjo aiheuttavat lasiin epätasaisen lämpökuorman. Kun lämpökuorman aiheuttama jännitys ylittää lasin lujuuden, lasi halkeaa. Lasiruudun puolivälissä oleva sälekaihdin lisää lämpörikko riskiä. Kuten myös tummat sälekaihtimet ja verhot.
Eri lasityypeillä on erilaiset kestävyysominaisuudet – toiset rikkoutuvat helpommin. Tavallinen tasolasi eli float-lasi ei kestä niin hyvin lämpökuormaa kuin karkaistu turvalasi, vaan halkeaa yleensä reunastaan, jossa lämpötilaero on suurimmillaan. Karkaistu turvalasi kestää 200-250 °C lämpötilaeron. Mitä kestävämpi lasityyppi, sitä pienemmällä todennäköisyydellä se rikkoutuu lämmön vaikutuksesta.
Yksi tärkeä lämpöhalkeamiseen vaikuttava tekijä on lasin reunan laatu. Muita ovat pokien materiaali ja väri, tuuletusaukot, teippaukset ja muut lasiin kiinnitetyt kalvot, sisäiset varjostuslähteet (verhojen ja kaihtimien välissä on oltava tuuletusrako), ilmavirta huoneen jäähdytys- tai lämmitysventtiileistä lasille (tulee suunnata pois lasista).
Kuvassa 1 auringon lämpöenergia lämmittää lasin keskiosaa. Lasin reunat ovat suojassa pokien alla ja säilyvät viileämpänä. Kuvassa 2 lasin keskialue lämpölaajenee enemmän kuin reunat. Myös vaaleasävyinen poka heijastaa lämpöä pois pitäen reuna-alueen viileämpänä kuin valoaukon alue. Kuvassa 3 reuna-alueeseen kohdistuu laajenemisesta aiheutuva jännitys. Jos jännitys ylittää lasin lujuuden, lämpökuorma rikkoo lasin.